Meillä Sosprossa on neljä arvoa. Yksi näistä on osallisuus. Osallisuus tarkoittaa meille yhteisöön kuulumista. Erityistason lastenkoti Pähkylän yksikön johtaja Mari Koskelo kertoo Sospron arvojen olevan hänestä hyviä, ja etenkin osallisuus Lue lisää…
Sospro mukana loistamassa Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Turussa
Vuoden 2023 Valtakunnalliset lastensuojelupäivät pidettiin lokakuun alussa Turun Logomo-tapahtumakeskuksessa. Järjestyksessään 58 lastensuojelupäivien teemana oli tänä vuonna ”Lupa loistaa”. Seminaarin aiheina niin lavalla kuin myös väliajan kahvipöytäkeskusteluissa keskusteltiin siitä, miten voimme työssämme Lue lisää…
Aavankiven ja Leinikin pihakouluissa kouluvuosi alkanut iloisella mielellä
Lastenkotiemme pihapiirissä sijaitsevissa opetuspisteissä on käynnistetty uusi kouluvuosi vauhdikkaasti. Meillä lastenkotiemme ja koulujen välinen yhteistyö pyrkii kaikin tavoin vahvistamaan oppimisen ja koulunkäynnin iloa vakauttamalla ja säännöllistämällä lasten arkea sekä tukemaan Lue lisää…
Näin Luottamus-arvomme näkyy Merilinnassa
Meillä sosprolaisilla on neljä arvoa. Yksi näistä on luottamus ja se on myös kaiken toiminnan perusta. Meille luottamus tarkoittaa sitä, että luomme mahdollisuudet onnistuneelle yhteistyölle avoimella ja keskinäiseen luottamukseen pohjautuvalla Lue lisää…
Sosprolla juhlistamme pitkiä työuria vuosittain
Sosprolla juhlistamme vuosittain viisi vuotta Sosprossa työskennelleitä, ja siitä eteenpäin aina viiden vuoden välein tasavuotisia työuria tehneitä sosprolaisia. Tänä vuonna kokoonnuimme syyskuussa juhla-aterialle Poriin. Tasavuosiin ylsi tänä vuonna kymmenen työntekijää Lue lisää…
Sospron henkilöstön kannustepalkkiojärjestelmässä asiakaskokemus tärkeä osa-alue
Otimme tammikuun 2023 alusta Sosprossa käyttöön kannustepalkkiojärjestelmän sijaishuollon ja avopalveluiden työryhmille. Se kannustaa tavoitteiden mukaiseen toimintaan ja tavoitteiden täyttyessä, myös palkitsee niistä. Arvioimme toiminnan kehittymistä puolivuosittain ja olemme kesällä juhlistaneet Lue lisää…
Sospron tarina kertoo uskosta ihmisessä olevaan hyvään
Meillä Sosprossa kaikki keskittyy lastensuojeluun ja työmme perusta on uskomme ihmisessä olevaan hyvään. Uskoa ihmisessä olevaan hyvään testataan erityisesti tiukoissa tilanteissa, kun asiat eivät suju odotetusti. Tällöin meillä Sosprossa on Lue lisää…
Kasvuympäristö lapsen mielen vahvistajana
Lapselle hyvä kasvuympäristö tarkoittaa esimerkiksi turvallisia tiloja, lapsen ja perheen tarpeisiin sopivia palveluja sekä lapsen iän ja kehitystason huomioivaa ja lasta arvostavaa vuorovaikutusta. Kehittyäkseen lapsi tarvitsee vastavuoroista vuorovaikutusta, joka on Lue lisää…
Sospron Johda huolella, johda huoletta -johtajakoulutusohjelma päättyi
Johtajakoulutusohjelmamme ”Johda huolella, johda huoletta” päättyi viimeiseen lähiopetusjaksoon ja todistustenjakoon tammikuussa 2023. Monelle sosprolaiselle tämä koulutusohjelma on ollut jatkumoa pitkäaikaiselle esihenkilötaitojen ja lähijohtajuuden kehittämiselle. Koulutusohjelmaan osallistuneista useat ovat opiskelleet Sosprolla Lue lisää…
Tina Mäkelälle on myönnetty sosiaalineuvoksen arvonimi
Tasavallan presidentti myönsi 9. joulukuuta 2022 sosiaalineuvoksen arvonimen Sospro Oy:n hallituksen puheenjohtajalle ja pitkäaikaiselle yrittäjälle, Tina Mäkelälle. Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimet Lue lisää…