Me täällä Leinikissä olemme viettäneet mukavan vuoden. Olemme esimerkiksi käyneet luokkaretkillä Tampereella ja Hämeenlinnassa. Tampereella tutustuimme Vapriikkiin ja Pyynikin näkötorniin. Hämeenlinnan reissulla kävimme tutustumassa Parolan panssarimuseoon ja Hämeenlinnan vankilamuseoon. Kouluvuosi Lue lisää…
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Helteinen kesäkuun ensimmäinen lauantaiaamu, oli täynnä jännitystä ja suuria tunteita. Seitsemän Mynämäen lastenkotiemme lasta, oli valmistautunut koulun kevätjuhlaan, jossa he saivat peruskoulun päättötodistuksen. Monien mutkikkaiden kouluvuosien ja repaleisen kouluhistorian jälkeen, Lue lisää…
Työyhteisökehittämiseen uusia näkökulmia
Halusimme uudenlaisia näkökulmia työhyvinvoinnin kehittämiseen ja toteutimme kevään aikana koko CTM-konsernin henkilöstölle työhyvinvointia ja työmotivaatiota selvittäneen Siqni-kyselyn. Siqnin tavoitteena on auttaa työntekijöitä johtamaan itseään paremmin ja toisaalta Siqni auttaa esimiehiä Lue lisää…
Aavarinteen rakennustyöt käynnissä Janakkalassa
Toukokuussa käynnistyi Janakkalassa rakennustyöt monipuolisten lastensuojelupalveluiden kehittämiseksi. Lastenkotien, itsenäistymisasuntojen ja koulun sijainti on erinomainen rauhallisella tontilla, jota ympäröi metsä ja nurmikenttä. Samaan aikaan sijainti on kuitenkin Turengin kuntakeskuksen keskustan välittömässä Lue lisää…
CTM ja Sospro yhdistyvät ja luovat yhdessä vahvan toimijan lastensuojeluun
CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut (jäljempänä ”CTM”) on laajentunut Pirkanmaalle, kun Sospro Oy (jäljempänä ”Sospro”) liittyi osaksi konsernia 16. toukokuuta. Yhdistymisen seurauksena Etelä-Suomeen syntyi merkittävä lastensuojelun sijaishuollon ja avopalveluiden osaaja. Lue lisää…
Joulun odotusta Myllylinnassa
Lumiukko Myllynlinnassa Joulukuu on jo puolessavälissä ja ajattelin kertoa hieman Myllylinnan jouluperinteistä ja kuulumisista. Myllylinnassa on tähän vuoteen asti vietetty glögijuhla, jonne on kutsuttu lapset, lähipiirit ja ohjaajat, mutta tänä vuonna, Lue lisää…
CTM:n asiantuntijaseminaarissa aiheina hyvä sijashuolto ja terapeuttinen laitoskasvatus
SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI Perjantaina 10.11.2017, CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut, järjesti jo perinteeksi muodostuneen, vuosittaisen sosiaalityöntekijöille tarkoitetun asiantuntijaseminaarin, Turun Dominoteatterissa. Tilaisuus oli jälleen suosittu. Ilmoittautuneita sosiaalityöntekijöitä oli paikalla kaikkiaan runsas sata, Lue lisää…
CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut laajenee Kanta-Hämeeseen ja ostaa Mansikkapuisto Oy:n
Kirjoittanut Mari Laaksoharju 1.11.2017 12:13 CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut (jäljempänä ”CTM”) on ostanut Mansikkapuisto Oy:n (jäljempänä ”Mansikkapuisto”) koko osakekannan 31.10.2017 allekirjoitetulla osakekaupalla. Yritysostolla CTM:n toiminta laajenee Kanta-Hämeeseen lastensuojelun sijaishuoltoon Lue lisää…