Yleinen

Anna Vuori on nimitetty Sospron avopalveluiden johtajaksi 1.12.2020 alkaen

Sospron tavoitteena on olla sosiaalialan ennakkoluuloton edelläkävijä. Tavoitteen saavuttamiseksi kehitämme monipuolisesti sijaishuollon ja avopalveluiden toimintaa osallisuuden vahvistamisen, johtamisen, asiakkuuksien hallinnan, osaamisen ja työkalujen osa-alueilla.

Vahvistaaksemme toiminnan kehittämisen edellytyksiä, organisoimme lastensuojelun avopalvelut omaksi liiketoiminta-alueekseen. Tällä varmistamme asiakkuuksille, tiimeille ja toiminnan kehittämiselle parhaan mahdollisen tuen. Organisaatiomuutoksen johdosta tiimiimme liittyy Anna Vuori, joka on nimitetty avopalveluiden johtajaksi 1.12.2020 alkaen.

Anna on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri pääaineenaan sosiaalityö. Anna siirtyy Sosprolle Apotista, jossa hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen monipuolisissa kehitys- ja esimiestehtävissä. Ennen Apottia, Anna toimi yli 15 vuoden ajan Vantaan kaupungilla lastensuojelun sosiaalityön asiantuntija- ja johtotehtävissä. Anna omaa syvällisen ja monipuolisen kokemuksen lastensuojelun avopalveluista.

Annan vastuulle Sosprossa tulee avopalveluiden valtakunnallinen johtaminen ja hän toimii alueellisten tiimien esimiesten esimiehenä.

Annan työpiste sijaitsee Helsingissä konsernihallinnon tiloissa ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtajalle.

Toivotamme Annan lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme😊

Lisätietoja: Teemu Annala, p. 040 533 7568