Lastenkodeissa tapahtuu

Kiipulan lastenkotien nimet on valittu

Avaamme Kanta-Hämeessä Janakkalassa Kiipulan alueelle kaksi uutta lastenkotia maaliskuussa 2021. Lastenkodit ovat tarkoitettu lievästi kehitysvammaisille lapsille, jotka tarvitsevat kasvuunsa ja koulunkäyntiinsä paljon aikuisten tukea ja erityisosaamista. Lastenkodit sijaitsevat samassa kivijalassa. Palvelua kehitetään tiiviissä yhteistyössä alueella toimivan Kiipulasäätiön kanssa, jolla on pitkä toimintahistoria kehitysvammaisten hoito-, kuntoutus- ja koulutusasioissa.

Järjestimme nyt yhteistyössä Kiipulansäätiön kanssa lastenkodeille nimikilpailun. Saimme Kiipulan henkilöstöltä muutamia nimiehdotuksia. Ehdotusten taustalla oli toive siitä, että nimet liittyisivät Kiipulan historiaan ja Kiipulassa käytettäviin rakennusten nimiin.

Ehdotetuista nimistä valitsimme Kanta-Hämeen esimiestiimillä lastenkotien nimet Pähkylä ja Tähkä. Nimien taustalta löytyy omat tarinansa. Kiipulan rusthollin toiminnan alkuvuosina viljan tähkiä maalattiin ja myytiin joulun aikaan. Pähkylä on vastaavasti kasvin pieni siemenkota. Molemmat nimet viittaavat kasvamiseen hyvällä hoidolla, jota lastenkodeissammekin teemme.

Kiipulan alueen historia on monivaiheinen ja mielenkiintoinen. Kiipula on janakkalalainen talonpoikaissuku, jonka rustholli (ratsutila) sijaitsi Janakkalan Kiipulassa. Kiipulan kylässä oli vuonna 1539 kaksi taloa, joiden isännät olivat Pekka Pekanpoika ja Matti Pekanpoika. Rälssitilana Kiipula oli vuosina 1604-48 ja rustholli siitä tuli vuonna 1680.

Vuonna 1803 tila jaettiin kahdeksi taloksi rusthollari Juha Juhanpoika Kiipulan (1751-1802) kuoltua. Toisen puolikkaan sai Erkki Juhanpoika, jonka tilasta tuli myöhemmin Miina Kiipulan talo. Toinen perijä oli Juho Juhonpoika, jonka tilasta tuli Ville Kiipulan talo.

Miina Kiipulan talon viimeinen emäntä oli Miina Kiipula (1847-1936), jonka mies Kustaa Kiipula (os. Hakola) tunnetaan mm. valtiopäivämiehenä. Heiltä ei jäänyt jälkeläisiä. Ville Kiipulan viimeinen isäntä oli Vilhelm ”Ville” Kiipula (1871-1934).

1930-luvulla molemmat tilat siirtyivät Kultatähkä-säätiölle, jonka nimi muutettiin 1945 Kultatähkän Kiipula säätiöksi ja myöhemmin Kiipulasäätiöksi. Kiipulan tilan omistajilla, joiden testamentin perusteella säätiö on saanut alkunsa, oli otto/kasvattitytär Liisa, joka asui tilalla Miinan kuolemaan asti.

Lisätietoja toiminnanjohtaja Eveliina Selänpää, 040 522 6989