Olemme Sosprossa avanneet vuoden 2021 aikana kolme uutta lastenkotia, joissa asuu lievästi kehitysvammaisia, kehitysviiveisiä ja/tai neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia. Näistä ensimmäisenä avasimme Pähkylän vuosi sitten Turenkiin Kanta-Hämeeseen. Tämän vuoden helmikuun lopulla Lue lisää…
Anni Lintula on nimitetty Kotaharjun toiminnanjohtajaksi 13.1.2022 alkaen
Olemme nimittäneet Anni Lintulan Kotaharjun toiminnanjohtajaksi 13.1.2022 alkaen. Kotaharjun yksikkö sijaitsee Kangasalla Pirkanmaalla. Anni on koulutukseltaan sosionomi, AMK. Anni on toiminut Kotaharjussa vt. toiminnanjohtajana joulukuun 2021 alusta alkaen ja sitä Lue lisää…
Sospron lastenkodeissa juhlittiin lasten oikeuksia
Viime viikolla 15.–21.11.2021 vietettiin kansainvälistä Lapsen oikeuksien viikkoa ja päivää. Teemaviikon tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämän vuoden teemana oli lapsen oikeus Lue lisää…
Sospron Pähkylä avautunut Janakkalaan
Janakkalan maalaismaisemaan, turvalliseen kasvuympäristöön, on avattu maaliskuun alussa, lievästi kehitysvammaisille, yläkouluikäisille lapsille tarkoitettu, 7 -paikkainen asuinyksikkö Pähkylä. Toinen samalla kivijalalla ja samalla profiililla toimiva asuinyksikkö Tähkä, avaa ovensa elokuussa. Pähkylä Lue lisää…

Kiipulan lastenkotien nimet on valittu
Avaamme Kanta-Hämeessä Janakkalassa Kiipulan alueelle kaksi uutta lastenkotia maaliskuussa 2021. Lastenkodit ovat tarkoitettu lievästi kehitysvammaisille lapsille, jotka tarvitsevat kasvuunsa ja koulunkäyntiinsä paljon aikuisten tukea ja erityisosaamista. Lastenkodit sijaitsevat samassa kivijalassa. Lue lisää…

Sospro Kankaantaan toiminta on käynnistynyt Nokialla
Sospro Kankaantaan lastenkodin toiminta käynnistyi elokuussa uusissa tiloissa Nokialla. Olemme suunnitelleet uudet kodinomaiset tilat tukemaan tavallisen lastenkodin arjen mukaista elämistä sekä olemista, ja ne ovat myös turvalliset niin lapsille kuin Lue lisää…
Ravanikodin erityislastenkodin toiminta käynnistyi Ulvilassa
Meillä alkaa olla valmista, lapset saa tulla! Ravanikodissa Ulvilassa on viime aikoina riittänyt vilinää ja vilskettä. Toki lastenkodeissa vilinää on ihan normaalissa arjessakin, mutta meille tietynlaista lisävilinää on tuonut uudisrakennuksen Lue lisää…

Mansikkapuiston yhteisöllisyyshankkeen loppuseminaarin tunnelmia
Hämeenlinnan ammattikorkeakoululle oli kokoontunut runsas joukko väkeä Mansikkapuiston yhteisöllisyyshankkeen päätösseminaariin. Paikalla oli hankkeen toteuttamisessa mukana olleita Mansikkapuiston nuoria, aikuisia sekä yhteistyökumppaneita. Myös joukko asiasta innostuneita muita kuulijoita. Seminaarissa mukana ollut Lue lisää…

Yhteenveto kehittämishankkeesta: Yhteisökasvatus Lastenkoti Mansikkapuistossa
Keväällä 2018 lähdettiin kehittämään Lastenkoti Mansikkapuistosta yhteisöllistä lastensuojelulaitosta. Yhteistyökumppaneiksi valitsimme Hämeen Ammattikorkeakoulun ja Vaikuttava Yritys Oy sekä rahoitusta haettiin Hämeen ELY-keskukselta. Kehittämishanketta lähdettiin toteuttamaan HAMK:n kanssa. Vaikuttava Yritys Oy:n kanssa Lue lisää…

Sospron toiminta laajenee Ulvilassa
Sospron tavoitteena on olla sosiaalialan edelläkävijä lapsen, perheen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistäjänä. Sospro Satakunta haluaa myös vastata kuntien lisääntyvään erityislastenkotien laitospaikkojen tarpeeseen ja tuottaa laadukkaita ja vaikuttavia palveluita Satakunnassa. Laajennamme Lue lisää…