Lastenkodeissa tapahtuu

Pähkylä viettää 1-vuotisjuhlaa

Olemme Sosprossa avanneet vuoden 2021 aikana kolme uutta lastenkotia, joissa asuu lievästi kehitysvammaisia, kehitysviiveisiä ja/tai neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia. Näistä ensimmäisenä avasimme Pähkylän vuosi sitten Turenkiin Kanta-Hämeeseen. Tämän vuoden helmikuun lopulla juhlimme ensimmäisen, koko vuoden työssä olleen, työntekijän Pähkylä-uraa! Alla on kuva työntekijälle yövuoroa varten valmistetusta juhlatuolista.

Työskentelen toiminnanjohtajana ja käyn Pähkylässä kerran viikossa. Lähden sieltä aina hymyillen, posket naurusta sattuen ja sydän täynnä iloa! Niin Pähkylän työntekijät kuin lapsetkin muistuttavat minua siitä, miksi tätä työtä teen. Pähkylän ensimmäinen vuosi ei ole ollut helppo, mutta lasten asettuminen Pähkylään ja työntekijöiden vahva usko lapsessa olevaan hyvään, valaa toivoa tulevaan.

Pähkylän yksikön johtaja Pia Sjölund kuvailee Pähkylää seuraavin sanoin:

Pähkylän työryhmä on työlleen ja lapsille omistautunein työryhmä, jonka olen urani aikana tavannut. Olen työskennellyt lastensuojelun sijaishuollossa yli kymmenen vuotta. Verrattuna kaikkiin aikaisempiin lastenkoteihin, joissa olen ollut töissä, Pähkylässä läheisyys, empatia ja välittäminen ovat vahvemmin läsnä. Ohjaajat haluavat viettää lasten kanssa aikaa, he kohtaavat lapset lämmöllä ja ovat aidosti läsnä, lapsia varten.

Pähkylän arki on täynnä naurua, leikkiä ja iloa. Naurua on työntekijöiden persoonissa, Pähkylässä ja Pähkylässä asuvissa lapsissa. Ohjaajat ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että jokaisessa lapsessa on hyvää ja he kohtaavat lapset hyväksyen lapsen omana itsenään! PLACE-asenne on aktiivisena käytössä Pähkylän arjessa. Ohjaajat ovat valmiita joka päivä kohtaamaan lapsen avoimin mielin, uteliaasti lapsesta kiinnostuen ja lasta kunnioittaen.

Pähkylässä asuvat lapset tarvitsevat paljon tukea ja ohjausta. Vaikeita päiviä ja hetkiä tulee usein vastaan. Niistä kuitenkin selvitään yhdessä ja aina opitaan jotain uutta; niin lapset kuin ohjaajatkin. Pähkylän ohjaajat saavat haastaa itseään ammatillisesti päivittäin ja heidän ammattitaitonsa kasvaa huimaa vauhtia! Kuten Pähkylässä työtään tekevä ohjaaja toteaa, Pähkylä on hauskin ja opettavaisin työpaikka ikinä!”

Työ erityislasten kanssa on haastavaa ja vaatii onnistuakseen toimivan ja ammattitaitoisen työryhmän sekä osaavan esihenkilön. Olemme Sosprossa viime vuosina panostaneet työryhmien sekä esihenkilöiden koulutukseen ja hyvinvointiin. Kaikki Sospron työntekijät osallistuvat Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa toteutettaviin Sospro-Akatemian täydennyskoulutuksiin. Esihenkilöt kehittävät johtamisosaamistaan koulutusohjelmassamme ”Johda huolella, johda huoletta” ja suorittamalla johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Kerron koulutuksista ja työhyvinvointiin tähtäävistä panostuksistamme sekä Pähkylästä ja työstämme mielelläni lisää!

 

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Elina Martindale, elina.martindale@sospro.fi, p. 050 463 8573