Yritysuutiset

Työyhteisökehittämiseen uusia näkökulmia

Halusimme uudenlaisia näkökulmia työhyvinvoinnin kehittämiseen ja toteutimme kevään aikana koko CTM-konsernin henkilöstölle työhyvinvointia ja työmotivaatiota selvittäneen Siqni-kyselyn. Siqnin tavoitteena on auttaa työntekijöitä johtamaan itseään paremmin ja toisaalta Siqni auttaa esimiehiä Lue lisää…

Yritysuutiset

Aavarinteen rakennustyöt käynnissä Janakkalassa

Toukokuussa käynnistyi Janakkalassa rakennustyöt monipuolisten lastensuojelupalveluiden kehittämiseksi. Lastenkotien, itsenäistymisasuntojen ja koulun sijainti on erinomainen rauhallisella tontilla, jota ympäröi metsä ja nurmikenttä. Samaan aikaan sijainti on kuitenkin Turengin kuntakeskuksen keskustan välittömässä Lue lisää…

Lastenkodeissa tapahtuu

Joulun odotusta Myllylinnassa

Lumiukko Myllynlinnassa Joulukuu on jo puolessavälissä ja ajattelin kertoa hieman Myllylinnan jouluperinteistä ja kuulumisista. Myllylinnassa on tähän vuoteen asti vietetty glögijuhla, jonne on kutsuttu lapset, lähipiirit ja ohjaajat, mutta tänä vuonna, Lue lisää…