Kanta-Hämeessä sijaitsevassa erityislastenkoti Kajastuksessa lasten kesälomat ovat pyörähtäneet käyntiin iloisissa tunnelmissa. Kouluvuosi on saatu pakettiin ja on aika nauttia kesästä. Koulujen päättymistä juhlittiin Kajastuksessa kakkukahvien merkeissä. Koulujen päättymiseen ajoittui myös Lue lisää…
Kasvuympäristö lapsen mielen vahvistajana
Lapselle hyvä kasvuympäristö tarkoittaa esimerkiksi turvallisia tiloja, lapsen ja perheen tarpeisiin sopivia palveluja sekä lapsen iän ja kehitystason huomioivaa ja lasta arvostavaa vuorovaikutusta. Kehittyäkseen lapsi tarvitsee vastavuoroista vuorovaikutusta, joka on Lue lisää…
Pihakoulu Leinikissä Mynämäellä luodaan mahdollisuuksia onnistua
Mynämäellä lastenkotiemme pihapiirissä toimii Mynämäen sivistystoimen alaisuudessa toimiva pihakoulu Leinikki. Opetusyksikkö Leinikissä on kaksi eritysluokkaa, joissa toimii kolme erityisopettajaa ja kolme koulunkäynnin ohjaajaa. Leinikki on tarkoitettu yläastetta suorittaville lapsille, jotka Lue lisää…
Kaarnassa juhlitaan vappua
Toukokuun ensimmäisenä päivänä on jo vuosituhansien ajan juhlittu kevään alkua. Vappu on ensimmäisiä kevään juhlia pitkän talven jälkeen ja sitä juhlitaan myös lastenkodeissamme eri tavoin. Juhlilla on iso merkitys vuodenkierrossa Lue lisää…
Osaamisen ja oppimisen kehittäminen lisää asiakashyötyä Sosprossa
Ammatillisen osaamisen kehittämistä edellytetään nykyisin jokaisessa ammatissa ja työssä. Etenkin meidän, ihmiskeskeisessä ja ilmiölähtöisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevien ammattilaisten, osaamisen kehittymistä haastetaan jatkuvasti, kun pyrimme vastaamaan asiakkaittemme moniulotteisiin ja muuttuviin Lue lisää…
Työntekijöiden perehdytys ja koulutus läpi työsuhteen
Hyvä perehdytys on suunnitelmallinen prosessi, joka innostaa ja motivoi ensi metreistä lähtien. Me Sosprolla panostamme sekä yksittäisten uusien työntekijöiden perehdytykseen, että erityisesti uusien työryhmien suunnitelmalliseen perehdytykseen asuinyksiköiden avaamisen yhteydessä. Työntekijöidemme Lue lisää…
Ravinnon ja ruokahuollon laatuun huomiota kiinnittämällä voidaan vaikuttaa sijaishuollossa asuvien lasten ja nuorten hyvinvointiin
Lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvien erityispalvelujen tarve on yhteiskunnassamme kasvanut jo pitkään. Jo ennen koronapandemiaa yhteiskuntamme lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä raportoitiin laajasti. Lapsilla tavallisimpia mielen hyvinvointiin liittyviä haasteita ovat Lue lisää…
Takahuhdissa tapahtuu pääsiäisenä
Pirkanmaalla Takahuhdin neljän lastenkodin kokonaisuus täyttää keväällä 2023 neljä vuotta. Meillä toimii samassa pihapiirissä neljä erityislastenkotia. Tämä tarkoittaa 28 lasta ja 37 vakituista työntekijää. Lisäksi yhteisöömme kuuluu koulun henkilöstö ja Lue lisää…
”Oma mielipide tulee juu kuuluville”
Sospron kahdeksas asiantuntijaseminaari järjestettiin 23.3.2023 Tampereen Koskipuistossa Keväisenä perinteenä järjestimme yhteistyökumppaneillemme vuotuisen asiantuntijaseminaarin jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna järjestettävän Vaikutuksia-seminaarimme punaisena lankana kulki palautetietoinen työskentelyote ja erilaiset asiantuntijanäkökulmat vuorovaikutustyön vaikutuksia Lue lisää…
Sospron uusi omavalvontaohjelma on julkaistu
Sospro on laatinut ja tänään julkaissut omavalvontaohjelman, jossa määrittelemme ja kerromme miten Sospro varmistaa palveluidensa lainmukaisen hoitamisen, tehtyjen sopimusten noudattamisen, palveluiden saatavuuden, jatkuvuuden, turvallisuuden, laadun sekä asiakkaittemme yhdenvertaisuuden toteutumisen. Omavalvontaohjelman Lue lisää…