Lastenkodeissa tapahtuuYleinenYritysuutiset

Sospro haluaa estää nuorten syrjätymistä

Sospro-konsernin uusin lastensuojelun sijaishuollon palvelukokonaisuus, Janakkalan Turengissa sijaitseva Aavarinne, juhli avajaisia 22. maaliskuuta ministerivoimin. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen tutustui päivän aluksi lastenkotien yhteydessä olevaan kouluun, joka toimii Janakkalan sivistystoimen alaisena.

Yhdelle kivijalalle rakennettu kolmen lastenkodin kokonaisuus, tarjoaa kuntien lastensuojelun tarpeisiin ympärivuorokautisia sijaishuollon palveluita, joissa vahvuutena on psykiatrinen erityisosaaminen ja lasten koulunkäynnin tukeminen. Jokaisessa kolmessa lastenkodissa on seitsemän asiakaspaikkaa. Aavarinteen pihapiirissä on lisäksi neljä tukiasuntoa nuorille, itsenäisen elämän taitojen opettelemiseen.

Aavarinteen hoito- ja kasvatustyön kivijalan muodostavat aikuisjohtoinen arki, lasten yksilöllisten tarpeiden mukainen tuki sekä peruskoulun käyminen. Usko lapsessa olevaan hyvään, luottamukseen rakentuva perhetyö ja yksilöllinen tuki jokaiselle lapselle omien valintojen tekemiseen sekä oman paikan löytymiseen yhteiskunnassa, ovat keskeisiä asioita vaikuttavassa sijaishuollon palvelussa.

Aavarinteeseen tulevat lapset ovat tavallisesti 13-17-vuotiaita ja tyypillisesti sijoitusten kesto on 1,5-2 vuotta. Tavoitteena jokaisen lapsen kohdalla on peruskoulun päättötodistuksen saaminen ja peruskoulun jälkeisten ammatillisten tai lukio-opintojen mahdollistuminen sekä oman paikan löytyminen yhteiskunnassa.

Julkisilla varoilla toteutettavilta palveluilta, odotetaan vaikuttavuutta. Nuorten kohdalla vaikuttavuuden merkittävin mittari on peruskoulun päättötodistuksen saaminen ja ammatillisten opintojen mahdollistuminen. Peruskoulun suorittaminen on myös paras tapa ehkäistä nuorten syrjäytymistä, joka maksaa yhteiskunnalle vähintään 1,1 miljoona euroa (Valtiontalouden tarkastusvirasto: Nuorten syrjäytymisen ehkäisy 2007). Inhimilliselle kärsimykselle hintaa ei voida laskea.

Sospro haluaa toteuttaa lastensuojelupalveluissaan yhteiskuntavastuuta, johon tärkeänä osana kuuluu hoito- ja kasvatustyön vaikuttavuuden mittarina peruskoulun suorittaminen.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Teemu Annala (teemu.annala@ctmoy.fi), p. 0405337568
Kanta-Hämeen toiminnanjohtaja Eveliina Selänpää (eveliina.selanpaa@mansikkapuisto.fi), p. 0405226989