Käännyimme tammikuussa Sospron toiminnassa innostuneena uudelle vuosiluvulle, joka rakentuu tukevasti edellisen vuoden vahvan ja täysipainoisen kehittämisen varaan.
Olemme kehittäneet merkittävästi toimintaamme, työkalujamme ja osaamistamme viimeisten vuosien aikana, ja kulunut vuosi 2025 näytti meille, että sosprolaisten ponnistelut yhteisesti jaettujen uusien asioiden kanssa on alkanut tuottamaan hedelmää.
Vahvuusperustaisuus on täysimääräisesti osa arkeamme
Olemme rakentaneet pitkän kehitystyön kautta Kuntouttavan palautetietoisen työskentelyn toimintamallin, ja sen avulla haluamme ja aiomme onnistua vuonna 2026!
Toimintamallissa jokainen sosprolainen työskentelee tietoisen ja kokonaisvaltaisen vahvuusperustaisen ja palautetietoisen työskentelytavan mukaisesti. Tämän avulla olemme saaneet vahvistettua vuorovaikutustamme lasten, nuorten ja perheiden kanssa.
Tämä työskentelytapa on nyt otettu täysimääräisesti käyttöön hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyössämme jokaisessa asuinyksikössämme aina Hämeenlinnasta Alavudelle.
Pikainen katsaus vuoteen 2025
Viime vuoden aikana asiakkaanamme olevien lasten hyvinvointi on vahvistunut vuorovaikutuksen, itsestä huolehtimisen sekä psyykkisen voinnin osalta, ja heidän kokemuksensa osallisuudesta, turvallisuudesta ja palvelun hyödyllisyydestä on kasvanut. Iloksemme tilaaja-asiakkaidemme tyytyväisyys palveluumme on pysynyt erinomaisella tasolla.
Vuoden 2025 aikana päättyneistä sijoituksistamme yli neljännes oli suunnitelmallisia kotiutumisia ja 31 % suunnitelmallisia itsenäistymisiä. Osaamisen ja toimintatapojen kehittyminen ovat vahvistaneet työryhmiä vastaamaan paremmin laaja-alaisiin haasteisiin lasten ja perheiden elämässä. Työskentelyn jäsentyminen ja osaamisen vahvistuminen ovat vaikuttaneet vahvistavasti myös henkilöstön työhyvinvoinnin kokemukseen.
Jatkamme samalla tiellä jatkuvasti kehittyen
Haluamme onnistua edelleen hyväksi havaituissa toimintatavoissamme, ja siksi jatkamme tänäkin vuonna vahvistumista valitsemallamme tiellä. Palvelumme laatu, turvallisuus ja vaikuttavuus ovat teemoja, joita syvennämme yrittäen ymmärtää aina vaan paremmin asiakkaidemme kokemusta, aktiivisesti vahvistaen jokaisen kyvykkyyttä ja toivoa.
Alkaneen vuoden painopisteenä on sijoitetun lapsen perheen kanssa tehtävän työn vahvistaminen ja tässä kehitystyössä haluamme erityisesti kuulla sosiaalityöntekijöiden toiveita.
Lastensuojelulain muutokset ja Kantaan liittyminen muokkaavat toimintakulttuuria
Tulevan toiminnallisen kauden tavoitteisiimme sisältyy toimintakulttuuriakin muuttava Kantaan liittyminen turvallisesti ja laadukkaasti.
Lisäksi lastensuojelulain muutosten haltuun ottaminen ja vahvuusperustaisen kasvatustyön vahvistaminen on jokaisen työryhmämme tärkeimpiä tavoitteita.
Uskomme ihmisessä olevaan hyvään ja työskentelemme sen eteen, että jokainen asiakkaamme vahvistuisi ja löytäisi oman potentiaalinsa – jokaisena päivänä.
Oletko jo ilmoittautunut mukaan lastensuojelun seminaariin?
Kevään innostavin ja kiinnostavin päivä on 19.3.2026, jolloin järjestämme perinteisen lastensuojelun seminaarimme Helsingin Messukeskuksessa.
Seminaarin teema on tänä vuonna Minun ääneni! ja mukana päivässä ovat innostavat puhujamme:
- Paula ja Harri Vigilant, Asenne ry
- Pia Köpsi, Lasumutsi ja sotekuiskaaja
- Hanna Holmberg, johtava sosiaalityöntekijä
- Ulrika Björkstam, resilienssivalmentaja