Mynämäellä sijaitsevan Lastensuojelukeskus Hovilinnan asuinyksiköt Hovilinna, Verso ja Nuppu tarjoavat lapsille monenlaista tekemistä. Arkea rytmittävät koulu, harrastukset ja yhdessä tekeminen. Jokaisella lapsella on oikeus hänelle itselleen mielekkääseen, tervettä kasvua ja kehitystä tukevaan toimintaan. Mielekäs tekeminen yhdessä lasten ja ohjaajien kesken vahvistaa myös yhteisöllisyyttä sekä varmistaa lapsille onnistumisen kokemuksia. Siksi haluamme varmistaa, että jokaisella lapsella on itselleen kiinnostavaa ja vahvistavaa toimintaa.
Arjessa mukana elävät eläimet ovat monelle lapselle tärkeitä ja innostavat mm. koulunkäyntiin ja ulkoiluun. Koulumatka yksikön ovelta pihapiirissä sijaitsevaan kouluun kestää hitaasti kävellen 33 sekuntia, joten hyötyliikunta on löydettävä muuta kautta! 🙂

Lapset ja ohjaajat yhdessä sopivat arkeen, viikonlopuille ja loma-ajoille yhteistä tekemistä. Kouluaikoina lapset pidetään aktiivisina liikkumalla luonnossa sekä reissaten lähiseutujen retkikohteisiin ja liikuntapaikoille. Loma-aikaan ehditään tehdä pidempiä reissuja kauemmaksikin. Tämän vuoden kohokohtia ovat lasten mielestä olleet koripallon EM-kisat, YleXPop, Keskiaikamarkkinat, reissu Linnanmäelle ja Powerparkkiin, kesäteatteri sekä mökki- ja veneretket Turun saaristoon.
Jokaiselle lapselle pyritään löytämään mielekäs harrastus. Mynämäellä on tarjolla lukuisia harrastuksia ja Turun tarjoamat harrastusmahdollisuudet ovat puolen tunnin ajomatkan päässä. Lapset ovat kokeilleet monenlaisia harrastuksia löytääkseen itselleen sopivimman urheilulajin tai harrastuksen. Tällä hetkellä lapset harrastavat eläintenhoitoa, ratsastusta, uintia, airsoftia, temppupotkulautailua, potkunyrkkeilyä, punttisalilla käyntiä ja mopon korjausta. Yksi Lapsista on mukana SOS-kehittäjänuorten toiminnassa Turussa!


Arjen aktiivisuus ja yhteistöllisyys on Lastensuojelukeskus Hovilinnassa tärkeä osa lasten hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyötä. Kerran viikossa lastenkokouksissa keskustellaan yksikön yhteisistä asioista ja sovitaan tulevien viikkojen menot ja retket. Lapsia kannustetaan harrastamaan ja osallistumaan yhteisiin retkiin. Tämän lisäksi lapset yhdessä omaohjaajiensa kanssa tekevät yksilöllisempiä suunnitelmia ja toteuttavat omia toiveitaan ja unelmiaan. Yhden lapsen haave toteutui tänä kesänä, kun hän pääsi omaohjaajansa kanssa kahdestaan tutustumaan Parolan panssarimuseoon! Tälläkin hetkellä on suunnitelmissa upeita retkiä, esimerkiksi reissu Gdanskiin.
Lue lisää Hovilinnasta täältä!