Lokakuun viimeisellä viikolla Ulvilassa on ollut halloweentunnelmaa koko viikon! Ravanikodin Kapteenin asuinyksikössä lapset ovat itse saaneet leipoa ja valmistella herkkuja ja koristeita yhdessä aikuisten kanssa.
Kapteeni on Ulvilassa sijaitseva lastensuojelun erityistason asuinyksikkö, joka tarjoaa ympärivuorokautista sijaishuoltoa seitsemälle 11–17-vuotiaalle lapselle. Kapteeni keskittyy erityisesti neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kuntouttamiseen. Kapteeni on osa Ravanikodin kokonaisuutta, johon kuuluu myös Luutnantin perustason asuinyksikkö sekä Majurin erityistason asuinyksikkö.
Meillä lasten osallisuus näkyy jokapäiväisessä päätöksenteossa. Viikoittaisissa lasten kokouksissa lapset voivat vaikuttaa esimerkiksi asuinyksikön toimintatapoihin, toiminnan sisältöihin ja yhteisiin menoihin. Omaohjaajat kirjaavat lasten kuukausittaiset kuulumiset yhdessä lasten kanssa osallistavan kirjaamisen periaatteita noudattaen. Näin varmistamme, että lasten ääni tulee kuulluksi myös virallisissa asiakirjoissa.
Tuemme aktiivisesti lasten sosiaalisia suhteita, harrastuksia ja perhesuhteiden ylläpitoa. Jokaiselle lapselle laadimme yksilöllisen kotiharjoittelusuunnitelman ja kotiharjoittelujaksot toteutamme sovitun mukaisesti.
Halloweenia vietettiin yksikössä koko viikon siksi, että se on yksi lasten lempijuhla koristeineen ja herkkuineen. Juhlissa tietysti bailattiin Michael Jacksonin Thrillerin tahtiin.
Katso kuvia tunnelmasta ja hienoista koristeluista!


