Lastenkodeissa tapahtuu

Entisen kesätyöntekijän kokemuksia kesätyöpaikasta Versossa

Haastattelimme Hovilinnakeskuksen sijaishuollon asuinyksikön Verson entistä kesätyöntekijää ja nykyistä vakituista ohjaajaa Nooraa. Tutustu alta Nooran ajatuksiin lastensuojelutyöstä sekä kokemuksiin kesätyöpaikasta Sosprolla:

’’Moikka! Olen Noora ja olen tehnyt keikkatöitä Sosprolla jo vuodesta 2016 asti, kaikki Varsinais-Suomen yksiköt tulivat silloin tutuiksi keikkapaikkoina ja kaikissa paikoissa viihdyin hyvin. Helppo onkin ollut viihtyä, kun ympärillä on ollut taitavia tyyppejä ja mahtavia nuoria. Viimeisen vuoden olen ollut Versossa vakituisena työntekijänä ja Verso onkin tuntunut aina erityisesti mun omalta paikalta.’’

Milloin kiinnostuksesi lastensuojeluun heräsi?

’’Olen halunnut töihin lastensuojeluun jo nuorena, mutta silloin en tiennyt, millaista polkua minun olisi tullut kulkea päästäkseni tällaiseen työhön, joten päädyin aivan toisenlaisten juttujen pariin. Kun kolmenkympin raja alkoi lähestyä, uskoin olevani riittävän aikuinen tähän työhön ja aloitin alan opiskelut.’’

Miten päädyit Sosprolle töihin? Kuvaile työuraasi Sosprolla.

’’Laitoin Sosprolle sähköpostia vuonna 2016 ja kerroin olevani kiinnostunut keikkatyöstä, sijaisuuksista ja kesätyöstä opiskelun ohessa. Tosi nopeasti pääsin haastatteluun ja tein ensimmäiset työvuoroni ja sille tielle olen jäänyt. Ensin keikkailin ja tein yhden kesänkin, välillä olin pois ja keskityin opiskeluun tai olin muualla hommissa, mutta aina minulla oli halu palata takaisin Sosprolle, koska se vain tuntui oikealta. Nyt olen ollut runsaan vuoden kuulunut kalustoon pysyvämmin ja aina vaan tuntuu hyvältä lähteä hommiin!’’

Minkälainen oli tavanomainen kesätyöpäiväsi Sosprolla?

’’Kesäpäivä Sosprolla voi sisältää ihan mitä vain, mitä kesään kuuluu. Päivät voi suunnitella omien ja tietenkin nuorten kiinnostusten ympärille. Sosprolla olen aina saanut tehdä nuorten kanssa niitä juttuja, jotka tuntuvat itsestä kiinnostavilta. Yleensä oma innostus kun tarttuu myös niihin nuoriin. Kesäisin olemme välillä melkein asuttu rannalla tai kalasteltu tuntitolkulla. Toki kesään kuuluu myös se ihan tavallinen arki ruoanlaittoineen ja muine kotihommineen, mutta niihinkin on saanut aina olla itse vaikuttamassa kuinka kaikki järjestetään.’’

Mikä työssä on parasta? Entä haastavinta? 

’’Parasta mun työssä on meidän nuoret. Ne pitää päivät vauhdikkaina eikä milloinkaan pääse tylsistymään. Toiseksi parasta mun työssä on meidän työryhmä. Meillä kun naurulle on mitoitettu runsaasti aikaa muun työn oheen. Haastavinta (ja opettavaisinta) varmasti uudet asiat, joita kohtaan yhä viikoittain. Välillä menee sormi suuhun, mutta silloin kysytään apuja kaverilta vaikka naapuriyksiköstä ja aina on kaikki asiat saatu hoidettua parhain päin.’’

Mitä sanoisit kesätyöpaikkaa Sosprolla harkitsevalle?

’’Tule ihmeessä mulle/meille työkaveriksi, meillä on upeat nuoret ja kesällä rutkasti aikaa nuorten kanssa vietettäväksi. On haussa sitten eka työpaikka lastensuojelussa tai olet jo kokeneempi konkari, meillä on sulle varmasti oma kolo, johon asettautua kesäksi tai ehkä pidemmäksikin aikaa. Musta ainakin on mahtavaa, miten meille on päätynyt ihanan erilaisia tyyppejä töihin ja kaikki tekevät just meidän porukasta niin monipuolisen ja osaavan työryhmän.’’