Lastenkodeissa tapahtuu

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Helteinen kesäkuun ensimmäinen lauantaiaamu, oli täynnä jännitystä ja suuria tunteita. Seitsemän Mynämäen lastenkotiemme lasta, oli valmistautunut koulun kevätjuhlaan, jossa he saivat peruskoulun päättötodistuksen. Monien mutkikkaiden kouluvuosien ja repaleisen kouluhistorian jälkeen, todistuksen saaminen peruskoulusta oli lapsille unelma, jonka toteutumiseen he tuskin jossakin vaiheessa itsekään uskoivat. Nyt se oli totta, että pian kädessä olisi peruskoulun päätökseen saamisesta kertova todistus, joka oikeuttaa myös jatko-opintopaikkojen hakemiseen.

Jännitystä oli ilmassa myös peruskouluaan koulussamme vielä jatkavilla oppilailla, olihan eräillä lapsilla takana ehkä pitkään aikaan ensimmäinen ehyt kouluvuosi ja tulossa todistus, joka kertoo tehdystä työstä kouluvuoden aikana.

Koulu oli koristeltu juhlakuntoon kevään suurta juhlaa varten. Koivut ja kukkakoristeet koulun etuovella, odottivat pihalla oleville tuoleille ja lasten koulun puutyössä tekemille penkeille, juhlavieraita.  Juhlaa saatiin viettää helteisessä säässä, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.  Paikalla oli myös lasten vanhempia ja läheisiä sekä lastenkotien ohjaajia, jotka ovat merkittävällä tavalla tukeneet lapsia kouluvuoden aikana ja valaneet uskoa nuoriin koulutyön onnistumiseksi.

Koulun vastuuopettaja Pia Päiviön puhe oppilaille, sai ajattelemaan, miten etuoikeutettuja peruskoulun päättötodistuksen saaneet lapset ovat, kun Suomessa yksi sadasta lapsesta jää vaille peruskoulun päättötodistusta. ”Sydämessänne saatte olla ylpeitä peruskoulun suorittamisesta, haastavasta koulupolusta ja polulla olleista töyssyistä huolimatta. Päättötodistus ei ole itsestään selvyys, vaikka ysiluokkalaiseksi tuleekin. Uskon ja toivon, että muistatte tämän päivän vielä isompinakin. Olette kaikki tehneet isosti töitä. Kouluvuosi on kaikkien lasten osalta ollut hieno. Luvattomat poissaolot koulusta ovat olleet nollassa ja koulussa on saanut rauhassa tehdä töitä. Opettajat ovat olleet hyvä tiimi ja siksi koulutyö on onnistunut. Lastenkotien kanssa on ollut hyvä yhteistyö, jossa oppilaat ovat ytimessä. Yhteistyössä lapset ovat aina keskiössä”.

Peruskoulun päättänyt oppilas piti myös puheen juhlassa. Noste oppilaan puheesta: ”Kouluvuosi on pitänyt sisällään ahkeraa opiskelua, mutta jokaisesta päivästä on selvitty. Saamme jokainen olla tyytyväisiä itseemme, etenkin me ysiluokkalaiset, jotka pääsemme peruskoulusta ja oppivelvollisuutemme on suoritettu”.

Juhlassa lauletun laulun sanat; Kun tänään täältä lähden sekä suvivirsi, saivat silmät kostumaan ja tunnelman herkistymään. Koskettavaa oli erään oppilaan kirjoittamat runot.

Jaetut todistukset ja stipendit sekä oppilaiden odottama koulunsa päättäjien saippuakuplakuja, saivat suut hymyyn ja ilon ylimmilleen. Kakkukahveja juotaessa, halattiin ja tunnettiin haikeita tuntoja kun eräät lapsista kotiutuivat yhdessä kuljetun matkan päättyessä.

Lasten kotiutuminen, haikeudesta huolimatta, on aina suuri ilon, onnistumisen ja työn merkityksellisyyden toteutumisen päivä.  Seitsemän lasta on taas saatettu elämässä uuteen alkuun odottamaan edessä olevia avautuvia ovia.  Mikä voisikaan olla parempi kiitos tehdystä työstä!

Elämä lastenkodissa jatkuu, siellä vielä asuvien ja sinne muuttavien lasten kanssa, kohti tavoitteita, joista koko juhlaväki sai nauttia koulumme lämminhenkisessä juhlassa. Siis innolla kohti edessä olevia haasteita!

Hengitä sisään ja ulos,
vielä yhden kerran ja taas alusta.
Sisään ja ulos, sisään ja ulos, sisään ja ulos.
Älä lopeta, älä koskaan lopeta.
Hengitä.
-Pysy hengissä

Kevätjuhlassa esitetty oppilaan runo

 

Lämmöllä juhlaa muistellen ja riemullista kesää toivottaen

Tina Mäkelä
Palvelujohtaja

The post Jo joutui armas aika ja suvi suloinen appeared first on CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut.