Netta - Ohjaaja


Morjesta! Mun nimi on Netta, ja olen työskennellyt Sosprolla nyt reilut kolme vuotta. Aloitin Sospro -uran Kangasalan toimipisteeltä, mutta siirryin syyskuussa 2021 Nokialle Kankaantaan asuinyksikköön hakemaan uusia kokemuksia ja näkökulmia työhöni. Pohjakoulutukseltani olen lähihoitaja, mutta opiskelen töiden ohella sairaanhoitajaksi. Omalla kohdalla työn vetovoimana lastensuojelupuolelle lähtiessäni toimi ajatus tiiviistä omaohjaajatyöskentelystä ja sen kehittämisestä ja se, että työtä tehdään pitkälti omalla persoonalla. Työt on vedetty tähän asti, ja tullaan jatkossakin vetämään reilulla asenteella ja järjettömällä huumorintajulla höystettynä jämptillä ja määrätietoisella otteella. Vapaa-aikana viherkasvihulluus, musiikki ja luonto ovat isossa roolissa ja näitä asioita olen pystynyt myös työssäni hyödyntämään.