Uratarinat


Jarin tarina:

Jari Autere

”Tiesin jo 15-vuotiaana pitkätukkana mopolla ajellessani, mitä haluan isona työkseni tehdä:
halusin työskennellä lastensuojelun parissa. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Olen ollut koko urani töissä Ulvilan yksikössä, ensin ohjaajana ja nyt muutaman vuoden vastaavana ohjaajana. Esimiehenä pääsen jakamaan eteenpäin tietoja ja taitoja, joita olen urani aikana kerryttänyt. Olen aina kokenut työni olevan hyvin merkityksellistä, niin ohjaajana kuin vastaavana ohjaajana.

Ulvilan yksikkö on minulle kuin toinen kotini, sen verran hyvin täällä viihdyn. Meillä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne, ja humoristinen ja ammattitaitoinen työyhteisö, mikä tekee jokaisesta päivästä erilaisen ja antoisan.Tässä työssä on tärkeää, että ympärillä on verkosto, jossa viihtyy ja johon voi luottaa, ja meillä työyhteisö on ehdottomasti sellainen.

Lapsilta ei välttämättä saa paljoakaan palautetta, ja siksi on tärkeää osata löytää pienistä jutuista niitä positiivisia asioita. Parhaita ovat ne hetket, kun pääset kertomaan nuoren edistymisestä ja lopulta siitä, että hän on valmis kotiutumaan tai siirtymään elämässään eteenpäin.

Vuosien varrella tämä työ on muuttunut paljonkin, mutta taustalla on edelleen se sama perusajatus: välittää ja tukea, ja taata lapselle turvallinen kasvuympäristö, josta ponnistaa omille siiville. Se on sitä lastensuojelutyötä, jota halusin jo mopopoikana tehdä – ja haluan edelleen.

Ennen kaikkea tämä on työtä, jota tehdään sydämellä.”

Jari Autere, vastaava ohjaaja

Juuso Santakivi

Juuson tarina:

“Olen työskennellyt Turun Kakskerrassa sijaitsevassa Myllylinnan pienryhmäkodissa kymmenen vuotta. Ajattelin aluksi, että haluan opettajaksi, mutta päädyin lopulta opiskelemaan sosionomiksi.

Pääsin jo opiskelujeni aikana sijaisuuksien kautta töihin Myllylinnaan – ja onneksi pääsin, sillä silloin tajusin, että tämä on työ, jota haluan tehdä.

Työpäiviäni ohjaajana rytmittää lasten arki koulunkäynnistä ruuanlaittoon ja vapaa-ajan viettoon. Kalastaminen ja luonnossa liikkuminen ovat aina olleet itselleni tärkeitä juttuja, ja onnekseni voin tuoda näitä kiinnostuksen kohteitani myös osaksi työtäni. Tätä tehdään kuitenkin nimenomaan omalla persoonalla.

Tämän työn parissa on oltava jatkuvasti hieman varpaillaan: tilanteet muuttuvat nopeasti ja koskaan ei voi tietää etukäteen mikä tilanne on töihin saapuessa. Työyhteisön tuki on erittäin tärkeä asia, ja meillä onkin erittäin vahva työyhteisö, joka puhaltaa yhteen hiileen niin myötä- kuin vastamäessä.

Ilman kärsivällisyyttä ei tässä työssä pärjää. Huonojen hetkien ei saa antaa hämärtää ajatuksia, vaan on osattava katsoa isoa kuvaa. Parasta on nähdä lasten pienetkin onnistumiset arjessa, ja kuinka vaikeuksien jälkeen tulevaisuus muuttuu valoisammaksi. Kymmenen vuotta olen täällä ollut ja päivääkään en vaihtaisi pois.”

Juuso Santakivi, ohjaaja

Jerryn tarina:

Jerry

”En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että voisin työskennellä lasten ja nuorten kanssa, mutta niin lopulta kävi.

Minulla oli pitkä ura takana teollisuusalalla, kunnes 38-vuotiaana edessäni oli ammatinvaihto. Niinpä kouluttauduin oppisopimuksella lähihoitajaksi ja työskentelin aluksi aikuisten mielenterveyspalveluiden puolella.

Muutaman mutkan kautta päädyin kuitenkin vuoden 2017 lopulla Hämeenlinnaan lastenkotiin töihin – ja voin jo nyt todeta, että kyllä nuoret ovat ihan mun juttu.

Pidän siitä, että tässä työssä pääsee vaikuttamaan ja näkemään oikeasti nuoren kehityksen. Se on todella palkitsevaa. Ohjaajana olen tekemässä nuorille mahdollisimman turvallista ja normaalia arkea. Meillä on erittäin toimiva työyhteisö, jonka kanssa päivät saadaan rullaamaan hyvin.

Liikunta on itselleni asia, josta saan voimaa ja jaksamista arkeen, ja tätä sanomaa jaan työssäni myös nuorille. Tätä työtä tehdään kuitenkin lopulta ihmisenä ihmiselle, tasavertaisina yksilöinä, joten miksi ei kertoisi omia kokemuksiaan – olemmehan kaikki olleet joskus nuoria.

Jokaisella meistä on olemassa avaimet parempaan huomiseen ja sen haluan kaikkien nuortemme ymmärtävän. Asioilla on tapana järjestyä, näin minunkin kohdallani kävi.”

Inka Plattonen

Inkan tarina:

”Lastensuojelutyö on hyvin monipuolista työtä, erityisesti avopalveluiden puolella. Monenmoisesta osaamisesta ja tiedosta on tässä hyötyä, ja on myös oltava valmis ottamaan itse selvää asioista.

Työ avopalveluissa on hyvin liikkuvaa, joten hyville organisointitaidoille on todellakin täällä käyttöä.

Aloitin Sosprossa vuonna 2006 ohjaajana lastenkodissa, jonka jälkeen siirryin jälkihuollon vastaavaksi ohjaajaksi. Nyt olen työskennellyt avopalveluiden puolella ja joulukuussa 2018 uratarinaani tuli jälleen uusi kappale, kun aloitin esimiestehtävissä avopalveluissa ja siirryin konsernin sisällä Pirkanmaalta Kanta-Hämeeseen.

Työn suola on ehdottomasti lasten ja nuorten pienet edistysaskeleet, ne pienet pykälät eteenpäin kohti parempaa. Edistyminen vaatii meiltä työntekijöiltä sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, mutta lopussa odottava palkinto on upea.

Tätä työtä tehdessä on tärkeä pitää mielessä, että myös itseään on laitettava likoon. Haluamme tietää paljon ja kyselemme asioista, emmekä voi odottaa vastauksia, jos emme anna itsestämme mitään takaisin. Tämä on tunteellista työtä, jossa arvostus toista kohtaan on kaiken keskiössä.”

Inka Plattonen, avopalveluiden vastaava