
Olen Sanna ja toimin yksikön johtajana Kankaantaassa osasto 1:llä. Koulutukseltani olen vuonna 2012 valmistunut psykiatrinen sairaanhoitaja, joskin sen lisäksi kouluttautunut mm. lastensuojelutyön erikoistumisopintojen ja psykologian opintojen parissa. Tällä hetkellä opiskelen työn ohella YAMK-opintoja. Sosprolaiseksi olen siirtynyt Kankaantaan yksikön auettua elokuussa 2020. Aiempaa työhistoriaa minulla on mm. aikuispsykiatrian ja kotisairaanhoidon puolelta. Siirtyminen sosiaalialan ja erityisesti lastensuojelutyön puolelle muutama vuosi sitten on kuitenkin tuntunut erittäin hyvältä ratkaisulta ja olen nauttinut työskentelystä lastensuojelutyön parissa; uudet ja muuttuvat haasteet, aidot kohtaamiset, hyvä työporukka ja mukavat nuoret ovat töissä viihtymisen kulmakiviä. Koen lastensuojelutyön olevan arvokasta ja merkityksellistä; työtä on tehtävä aidosti, oikeudenmukaisesti, lapsen etu ja tarpeet huomioiden ja aidosti läsnä olemalla.