Marianna - Ohjaaja


Olen Marianna, tutummin Marru. Tiesin jo varhaisessa vaiheessa suuntaavani lastensuojelun pariin töihin. Sattumien kautta ajauduin kuitenkin tekemään töitä autististen lasten ja nuorten kanssa, mikä oli opettavaista ja antoisaa aikaa. Sosionomiksi valmistumisen jälkeen koin kuitenkin kaipaavani uusia haasteita ja näin ollen löysin pian itseni Kotaharjusta, jossa työskentelin ohjaajana tammikuusta 2018 lähtien. Syyskuussa 2021 siirryin Kankaantaan toimipisteeseen, koska ammatillisen kehittymisen näkökulmasta on mielenkiintoista nähdä, millaista on lähteä laittamaan toimintaa käyntiin uudessa yksikössä. Korostan aina tilaisuuden tullen olevani koulutukseltani myös nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, sillä kyseiset opinnot toimivat pohjana ammatti-identiteettini kehittymiselle. Opin koulutuksen myötä paljon myös toiminnallisista menetelmistä, joita mielelläni työssä hyödynnän. Tällä hetkellä opiskelen töiden lomassa ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Iso haaveeni kävi toteen kesällä 2019, kun perheeseen tuli koiranpentu, joka sai nimen Hugo. Hugo on kulkenut välillä töissä mukanani. Tällä hetkellä haaveilen moottoripyörästä, Marokosta ja omasta kodista.