Hanna - Yksikön johtaja


Olen Hanna ja toimin yksikön johtajana Sospro Pitkäniemessä asuinyksikkö Safiirissa. Koulutukseltani olen sosionomi. Aiemmin olen ollut nuorisotyössä, mutta opiskeluajoista lähtien lastensuojelutyö on ollut lähellä sydäntäni. Viimeiset kuusi vuotta olen ollut työssä lastensuojelun sijaishuollossa ohjaajana ja vastaavana ohjaajana, sekä opiskellut työn ohessa esimiestyön opintoja. Sosprolle siirtyminen on tuntunut hyvältä, minulla on hyvä tiimi ympärilläni, jonka kanssa on hyvä tehdä töitä. Lapset ansaitsevat parhaan mahdollisen hoidon ja huolenpidon. Jokainen lapsi on arvokas ja kohtaamisen arvoinen, näitä periaatteita pidän yllä työssäni ja työryhmäni kanssa. Safiirissa meillä on hyvä yhteishenki, johon kuuluu myös huumoria. Kannustan asuinyksikössämme lapsia ja aikuisia avoimuuteen, vuorovaikutukseen ja toisia arvostavaan ilmapiiriin, jotta lapsilla olisi turvallinen olo ja työryhmällä hyvä olla töissä.