Sanna - Ohjaaja


Olen Sanna 46 -vuotias. Hämeenlinnassa ikäni asunut. Perheeseeni kuuluu kaksi teini-ikäistä lasta, mies ja koira Hilma. Olemme toimineet pitkään tukiperheenä ja meillä on ollut myös sijaislapsi. Ensimmäiseltä ammatiltani olen ravintolakokki, mutta halu hoitajaksi vei takaisin kouluun ja reilu 20 vuotta sitten valmistuin oppisopimuksella lähihoitajaksi. Lapsilla ja nuorilla on aina ollut iso paikka sydämmessäni. Työhistoriassani on niin perhetyötä kuin osastotyötäkin. Kehitysvamma psykiatriassa työskentelin myös vuosia. Viimesin kouluni on lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto. Haluan kehittää itseäni, kouluttaa ja pysyä ajan hermoilla. Teen myös paljon vapaaehtoistyötä esim. RIKU:ssa.