Hämeenlinnassa toimii Avopalveluiden Kanta-Hämeen tiimi. Tiimin toiminnasta ja Kanta-Hämeen avopalveluistamme vastaa avopalveluiden johtaja Riikka Puntalo (riikka.puntalo(at)sospro.fi, 050 4389 146).
Tiimiimme kuuluu seitsemän suurella sydämellä työtä tekevää sosiaalialan ammattilaista ja työtä teemme asiakkaiden omissa toimintaympäristöissä ympäri Hämeenlinnaa ja lähikuntia. Palveluitamme ovat ennalta ehkäisevät sosiaalihuolto-, lastensuojelu- ja kotouttamislain alaiset palvelut: perhetyö, ammatillinen tukihenkilötyö ja lapsiperheiden kotipalvelu. Jälkihuollon palvelumme ovat jatkumo sijaishuollossa olleille nuorille ja asiakkaina ovat omien yksiköidemme jälkihuoltoon siirtyvät nuoret sekä muualla sijoitettuina olleet nuoret. Voimme työskennellä myös sijoituksen aikana perheen kanssa. Asiakaslähtöisyys on meille tärkeää, kuljemme rinnalla tasavertaisina kumppaneina. Asiakkaiden kanssa lähdemme yhdessä pohtimaan, millaista muutosta heidän tilanteensa vaatii, millaista tukea siihen tarvitaan ja miten voimme yhdessä tavoitteet saavuttaa. Riemuitsemme yhdessä asiakkaan kanssa pienistäkin edistysaskeleista.
Meidän tiimissä puhalletaan yhteen hiileen, kannustetaan ja kunnioitetaan toisiamme huumoria unohtamatta. Arvostamme jokaisen erilaisia vahvuuksia ja oman elämän sekä työkokemuksen tuomaa näkemystä. Ylläpidämme avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä, missä myös virheet ovat sallittuja. Emmekä pelkää laittaa itseämme likoon!
“Jos huomenna tulee päivä, jolloin emme ole yhdessä, sinun pitää muistaa jotain. Olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin miltä näytät ja älykkäämpi kuin mitä tiedät.” — A.A Milne, Nalle Puh